sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Kipuilun kiroilua ja yleistä märinää

On tämä elämä sitten hienoa. Ulkona mitä upein keli, mutta ei millään meinaa jaksaa sinne vääntäytyä. Joka paikkaa särkee. Jatkuva kipuaste siinä vitosen kieppeillä, pienin ekstrakirpaisuin kun joku puukottaa milloin kyynerpäähän, milloin jalkapohjaan, kämmeneen, kylkeen, pohkeeseen tai, mikä vielä kiehtovampaa, yrittää kiskoa irti varpaita ja sormia.

Nyt mennyt pari kuukautta ilman lääkitystä fibroon. Alkuun kokeilin uhkarohkeasti myös elämää ilman unilääkettä, mutta kipuilun ja unettomuuden yhdistelmä heitti sellaisille poluille että hyvää päivää. Unilääkkeelläkään en oikein nuku (paitsi silloin kun otan sen vahingossa aamulääkkeenä verenpainelääkkeen sijaan...), sillä unta häiritsee huomattavasti C-PAP-laite, jonka kanssa tulee yöllisiä taistelukohtauksia kun tunnen tukehtuvani maskin alle. Verottaa aikamoisesti, sillä heittää sitten usein yötaistelu joko levottomat jalat tai kuumat aallot, parhaassa tapauksessa tottakai molemmat samanaikaisesti.

Niin juu, unohtuikin mainita, että kaiken päälle on sitten vielä vaihdevuodetkin. Sekä ihastuttava masennus. Johon sain sellaista lääkettä, että oksat pois. Näkyi pikku-ukkoja ja kuului ääniä. Päätyi moinen lääke pitkälle no, never again-listalle.

Jaa sanooko joku että mene lääkäriin? Jep, se vissiin olisi järkevää. Ongelmana vain Oriveden ns. lääkäripalvelut. Joka kerta kun olen täällä lääkärissä (terveyskeskuksessa siis) käynyt, olen tullut takaisin jollain tapaa lyötynä, luulosairaan leima otsassa. Kukaan ei ole kuunnellut. Yhtään järjellistä tutkimusta ei ole tehty. Yksikään lääkäri ei ole kirjottanut lähetettä jatkotutkimuksiin. Pilleripurkkia on tyrkytetty kouraan, sanottu että liiku ja laihdu, ja jopa mielenterveyspolillakin todettu lääkärin (huom. ei erikoistunut psykiatriaan) toimesta että mun kaikki ongelmat johtuvat - tadaa - lihavuuden aiheuttamasta masennuksesta. Niin että voiko tästä paljon repiä huumoria?

Ei voi ei. Näillä tuloilla ei ole mahdollista käydä yksityisellä. Tai on, ihan vaan lääkärillä, mutta tutkimuksiin ei ole mitään asiaa. Olisi pakko turvautua julkisiin, mutta milläs turvaudut kun ei oteta vakavasti????????

Näin työttömänä pitäisi olla työkykyinen että pystyisi mahdolliselle tulevalle työnantajalle antamaan kunnollisen työpanoksen. Nyt olisi aikaa hoitaa itseään kuntoon, päästä vaikka laihdutusleikkaukseen nyt kun BED on enemmän kurissa, ulkoilla, liikkua, nauttia kesästä, vääntää pari työhakemusta viikossa jne. Mitenkäs teet kun ei kaiken kipuilun ja valvomisen ja huonon olon vuoksi jaksa?

Tässä kun vielä menee vuosi hoitamatta, ei minusta enää edes ole työmarkkinoille... Näinkö sen pitäisi olla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti